JEAN SIBELIUS 149 VUOTTA!

Kuva: Santeri Levas: Jean Sibelius, 1940-1945, Järvenpää. Digitized original negative. / Digitoitu alkuperäisestä negatiivista.
The Finnish Museum of Photography / Suomen valokuvataiteen museo

 

Paljon onnea Jean Sibelius! Sibelius syntyi tänä päivänä 8.12. vuonna 1865. Vuosi 2015 tulee olemaan todellinen suomalaisen taiteen ja kulttuurin juhlavuosi, sillä samana vuonna syntyivät myös taiteilijat Akseli Gallen-Kallela ja Pekka Halonen. Ateneum on ottanut varaslähdön  juhlavuoteen Sibelius ja taiteen maailma -näyttelyllään. Näyttely on avoinna 17.10.2014–22.3.2015 välisenä aikana. Ateneum on asettanut esille näyttelyn, mikä kertoo laajasti Jean Sibeliuksen elämästä ja taiteesta. Tulen palaamaan tähän näyttelyyn myöhemmin kyseisestä näyttelystä kertovassa postauksessa. Jean Sibeliuksen koti Ainola on ollut mukana näyttelyä suunniteltaessa, ja koska Ainola on talviaikana suljettuna, on Ainolasta voitu lainata kaikki taideteokset Ateneumin juhlanäyttelyä varten!

Kuva: Santeri Levas: Jean Sibelius's violin, 1940-1945, Järvenpää. Digitized original negative. / Jean Sibeliuksen viulu, 1940-1945, Järvenpää. Digitoitu alkuperäisestä negatiivista.
The Finnish Museum of Photography / Suomen valokuvataiteen museo
 

Ainola avautuu yleisölle jälleen 2.5.2015, mikä tarkoittaa sitä, että pääsen aloittamaan suomalaisiin taiteilijakoteihin tutustumisen! Sitä odotellessa aion itse syventyä tunnelmoimaan Aino ja Jean Sibeliuksen kirjeenvaihtoa: "Oma kultaseni! Niin paljon kuin minulla olisi sinulle sanottavaa ja kerrottavaa, on mahdoton kirjoittaa. Sinun viime kirjeesi oli kuin lämmin veritulva sydämmeeni. Oi jospa olisin saanut sinua nähdä! Tiedätkös, ystäväni, että kaipaukseni on rajaton. Olen niin liittynyt sinuun, että on vaikea olla erillään. Rakkaimmat ajatukseni ovat kun iltasin loihdin silmäini eteen sinun sammumattomat ihanat silmäsi ja rakkaan olentosi!!" Ainon ja Jannen rakkaus tuo auringon pimeämpäänkin talveen!


Kuva: Santeri Levas: Aino and Jean Sibelius , 1940-1945, Järvenpää. Digitized original negative. / Digitoitu alkuperäisestä negatiivista.
The Finnish Museum of Photography / Suomen valokuvataiteen museo



Tänään vieteteään Ateneumissa Jean Sibeliuksen syntymäpäivää ja myös suomalaisen musiikin päivä!
Ateneum on auki poikkeuksellisesti maanantaina klo 11-18.

Päivän ohjelmasta löytyy kaikille jotain:

11.30 Sibelius-lukion kuorojen säveltervehdys pääportaikossa, johtajana Reijo Aittakumpu
14.00 Sibelius ja taiteen maailma -näyttelyn kuraattoriluennon sisäpihalla pitää Anna-Maria von Bonsdorff
18.00 Avanti! ja Taite ry:n konsertti RAKKAUS-KUOLEMA-LUOPUMINEN, Sibeliuksen harvinaisia melodraamoja. Ateneum-salissa. Konserttiin on vielä lippuja, hae omasi: www.lippu.fi

Kuvat: https://www.flickr.com/photos/valokuvataiteenmuseo/sets/72157638075319113/

STRADA OHJELMAN KUVAUKSET

 

Eräänä pimeänä lokakuun aamuna sain puhelinsoiton Yleltä. Kirjoittamastani kirjasta Karusellihevosten kyydissä – Keravan Sirkusmuistomerkin tarina oltiin kiinnostuttu Strada -ohjelman tuotannossa ja minua pyydettiin mukaan ohjeman tekoon. Olin tarjouksesta todella innoissani! Kuvaukset olisivat jo seuraavan viikon tiistaina ja ohjelma ulkona jo viikon sisällä. Kirjani kertoo Keravalla sijaitsevan Sirkusmuistomerkin viidestä karusellihevosesta. Kirjaa kirjoittaessani päädyin tutkimaan karusellien ja Sariolan suvun sirkus- ja tivolihistoriaa, mikä oli todella mielenkiintoista. Karusellit ovat toinen toistaan kauniimpia ja koristeellisempia kaiverrustaiteen taidonnäytteitä. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää miten Keravan sirkushevoset ovat  päätyneet osaksi muistomerkkiä. Mistä karusellista ne ovat peräisin, kuka hevoset on veistänyt ja miten ne päätyivät keskelle Keravaa?

Keravan keskustassa Kauppakaaren päässä ratsastaa viisi karusellhevosta

Keravan Sirkushevosmuistomerkin hevosten mallina oli Saksalaisen Friedrich Heynin veistämön valmistaman karusellin karusellihevonen. Samassa karusellissa laukkasi toistakymmentä hevosta ja ne kaikki olivat erilaisia. Hevoset olivat kauniin kirjavasti koristeltuja ja niillä oli kaikilla oma nimi. Messukaruselliksi kutsuttu tasokaruselli päätyi Sariolan sirkus- ja tivolisuvun omistukseen 1920-luvulla. Se kulkeutui Suomeen Euroopan halki ja Pietarin kautta Suomen messuille mistä J. A. W. Grönroos osti sen tivolin käyttöön.

Ilona Pellin omistama ruskea karusllihevonen oli yksi niistä  muista karusellihevosista, mitä löysin tutkimukseni aikana. Kirja oli jo miltei valmis, kun yhtäkkiä vihjeitä puisista karusellihevosista alkoi sadella useammasta eri paikasta. Kirjoittamisen loppuvaiheilla päädyinkin keskelle mielenkiintoista tutkimusmatkaa ja aarteenetsintää, kun vierailin eri paikoissa tutstumassa puisiin karusellihevosiin. Juuri tämä tutkimusseikkailu oli herättänyt Stradan toimituksen mielenkiinnon ja se oli myös kuvattavan jutun pohjana.



Kuvauspäivän aamu oli sateinen ja sumuinen. Matkustin junalla Helsinkiin missä tapasin kuvausryhmän. Aloitimme päivän vaatesuunnittelija Marja Pellin luona, sillä hän omistaa yhden alkuperäisistä Keravan Messukarusellin karusellihevosista. Ilonan koti oli tavattoman kaunis ja täydellinen kuvauksia varten. Ilona oli kameran edessä todella luonteva ja hän suoritti oman osuutensa todella ammattimaisesti. Minun ensimmäinen haastatteluosuus oli heti hänen haastattelunsa jälkeen, eikä se varmasti mennyt aivan niin kuin piti. Jännitys oli aikamoinen vaikka oikeasti syytä hermoiluun ei ollut. Juontajana toimi Joonatan Pitkänen, joka kyseli Ilonan hevosen koristeluista. Oman haastatteluni osalta en oikeastaan muista mitä kaikkea minulta kysyttiin tai mitä edes vastasin. Aamun ensimmäiset haparoinnit eivät onneksi lopulta päätyneet varsinaiseen ohjelmaan!

Ilona Pellin ruskealla hevosella on hurmaava vino hymy

Ilona Pellin karusellihevonen on huomattavasti pienempi kuin Keravan Sirkushevoset. Se on paljon sirompi ja naismaisempi. Sillä on kaunis viuhkamainen satula, minkä päällä on taidokkaasti puuhun kirjailtu lintu. Sillä on kultaiset suitset ja vino hymy. Hevonen on ollut Ilonalla pitkään ja kuulemma ollut suuri vetonaula Ilonan lasten syntymäpäiväjuhlilla. Kaikkia ratsastajia piti kuvata vuorotellen hevosen selässä. Myös hänen omassa lapsuudessaan hevosella leikittiin paljon. Se kannettiin joka kesä ulos leikkejä varten kotitalon vintiltä. Ilonan Marja-sisko kertoi, että ei ollut mitään ihanampaa, kuin leikkiä omalla karusellihevosella!

Satulavaatteessa on erityisen kaunis lintuaiheinen kaiverrus

Ensimmäisen kuvaushetken jälkeen suuntasimme Hakaniemeen kuvaamaan valkoista karusellihevosta Hakaniemen Pantin ikkunassa. Joku nimettömänä pysyvä henkilö on aikanaan pantannut hevosen, eikä ole koskaan palannut hakemaan hevostaan. Valkoisen orin tarinaa kysytään pantissa joka päivä, mutta sen tarinaa ei kerrota kenellekään. Hevosen tarina onkin jäänyt suureksi mysteeriksi.

Valkoista oria voi käydä ihastelemassa Hakaniemen Pantin ikkunassa

Hakaniemen Pantin hevonen ei ole peräisin samasta karusellista kuin Keravan ja Ilona Pellin hevoset. Se on paljon kookkaampi ja ilmeeltään todella hurja. Puiset karusellihevoset ovat todella arvokkaita ja niitä keräillään intohimoisesti etenkin Yhdysvalloissa. Ohjelmassa Joonatan alkoi nähdä karusellihavosia joka paikassa. Hakaniemen Pantin kohdalla Joonatan huomasi että häntä tarkkaillaan...

Joonatan oli huikea näyttelijä! Kuvauspäivä oli kokonaisuudessaan todella hauska.

Helsingin Pantin valkoinen ori on ilmeeltään todella hurja

 

Kolmas kuvasupaikkamme oli Helsingin Kaupunginmuseolla, mistä löytyi päivän toinen Sarioloiden karusellihevonen. Kalevi Sariola lahjoitti sen museolle vuonna 1975. Tämä ruskea kilpuri on ilmeeltään paljon tuimempi ja hurjempi kuin vaikkapa Ilona Pellin herkkä runoratsu. Karusellihevonen on heti museon aulassa, joten sitä voi kuka tahansa käydä katsomassa. Helsingin kaupunginmuseoon on myös vapaa sisäänpääsy.
 

Joonatan halusi ottaa selfieitä Helsingin kaupunginmuseon karusellihevosen kanssa

Stradan kuvausryhmä koostuu kolmesta henkilöstä: kuvaajasta (joka toimi myös kuskina ja teknisenä tukena), haastattelijasta ja toimittaja-ohjaajasta. Tiimin työskenetly oli joustavaa ja rentoa. Ryhmän pakettiautossa tuntui olevan kaikki tarvittava tv-ohjelman tekemiseen.

Materiaalia kerääntyi päivän aikana varmasti useampi tunti haastatteluiden ja kuvituskuvausten ansiosta. Jännittävä karusellihevosten kuvauspäivä jatkui Keravalla, kun seuraavaa inserttiä varten täytyi löytää sopiva kuvauspaikka. Päädyimme lopulta kuvaamaan Lapilanpolun alikukuun, minne graffititaiteilija Hende Nieminen ystäviensä kanssa olivat maalanneet upean Kerava–aiheisen graffitin Keravan 90-vuotispäivän kunniaksi. Graffiti oli edelleen hyvässä kunnossa, mikä oli todella hyvä juttu! Toivottavasti se saakin olla rauhassa, sillä se on tehty kaikkien kaupunkilaisten silmäniloksi ja piristäjäksi.

 

Tiimin monilahjakkuus selvisi päivän aikana. Kuvaaja oli myös teknikko ja kuski, ohjaaja oli toimittaja ja muusikko / esiintyjä. Juontaja Joonatan on myös stand up koomikko, joten voitte kuvitella kuinka hauska päivä kaiken kaikkiaan oli.

Joonatan törmäsi alikulkutunnelissa katusoittajiin, jotka lauloivat Patty Smithin Land biisiä: "When suddenly johnny gets the feeling he's being surrounded by
Horses, horses, horses, horses
Coming in in all directions
White shining silver studs with their nose in flames..." Karusellihevosia alkoi näkyä joka puolella ja Joonatan alkoi miettiä onko niillä hänelle jotain kerrottavaa?

Kerava on: koti, mielentila...

Kerava on rakas

Hende Nieminen ystävineen tekivät Lapilanpolun sillan alle mahtavat karusellihevosgraffitit

 

Päivän toiseksiviimeinen kuvauspaikka oli lopulta Sirkushevosten luona. Omat haastatteluosuuteni sijoittuivat pääosin iltapäivään, jolloin tiimin työskentelytavat olivat jo tuttuja ja haastattelujen tekeminen tuntui todella luontevalta. Koska tiimi osoitti monilahjakkuutta päivän aikana, toimin minäkin välillä navigaattorina ja meikkaajana. Haastettelutilanne oli lopulta rento ja en oikeastaan enää huomannut kameramiestä. Joonatan ei kertonut minulle kysymyksiä etukäteen, mikä oli todella hyvä juttu. Joonatan kysyi ja minä vastasin. Jos olisin tiennyt kysymykset etukäteen, niin olisin varmasti jännittänyt enemmän. Ja koska olimme tutustuneet päivän aikana hyvin, niin keskustelumme olivat hyvin luontevia. Iltapäivää kohden Joonatanin kysymykset muuttuivat aina vain hauskemmiksi ja pelkäsinkin kuvausten tuloksena olevan vain nauravan blondin haastattelu :D Loppupäivä sujui hyvin riemukkaissa tunnelmissa.

 

Haastateltavana oleminen oli ennenkaikkea hauskaa!

Viimeiset otot kuvasimme Keravan keskustan kaduilla ja Keravan taide- ja museokeskus Sinkassa. Joonatan löysi lopulta sisäisen karusellihevosensa ja minä kramppaavat poskilihakseni :D
 

"Terveisiä Keravalta! Löysin tänään sisäisen sirkushevoseni!" Äidille, Joonatanilta.

Iso kiitos vielä Stradan porukalle! Päivä oli hyvin opettavainen, hauska ja nyt olen yhtä mahtavaa kokemusta rikkaampi!
 

Ja millainen ohjelmasta sitten tuli? Sen voitte käydä katsomassaYle Areenan sivuilta! :)

Bad Bad Boy

Tommi Toijan, 40-vuotiaan helsinkiläisen kuvanveistäjän, kahdeksan ja puolimetrinen vaaleanpunainen poikahahmo Bad Bad Boy ilmestyi kauppatorille elokuun puolivälissä. Kyseessä on alastonta pikkupoikaa esittävä betoniveistos, mikä liittyy Toijan näyttelyyn, joka avautui Amos Andersonin taidemuseossa Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä. Veistos seisoo Stora Enson pääkonttorin edessä hämmentynyt ilme kasvoillaan pissaten Itämereen.

Veistos on herättänyt katsojissa paljon hämmennystä ja ihmetystä. Kun itse kuljin kohti veistosta kuulin erään pariskunnan keskustelun. Nainen: ”Mikä ufo tuolla on?” Mies: ”En tiedä, se k...see!”. Toijan Bad Bad Boy todella näkyy ja kuuluu (lorisee) kauas. Veistos painaa seitsemän ja puoli tonnia ja sitä pystyttäessä tarvittiin muun muassa nostolavan apua. Paha poika on tavallaan uudenlainen suihkulähde, mikä pissaa Itämeren vettä takaisin altaaseen.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Bad Bad Boy on esillä. Aiemmin teos on pissannut jokeen Ruotsissa, lähellä Örebron linnaa osana Örebron Open Art-festivaalia kesällä 2013. 



 

Kaupunkitilaan sijoitetut veistokset ja muut taideteokset aiheuttavat miltei aina voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Toijan veistosta kuvatessani huomasin kuinka monet turistit (ja paikalliset) jonottivat poseeraamaan pojan jalkoväliin. Suuren maailmanpyörän tavoin Toijan veistos houkutti paljon ihailijoita ympärilleen. Ihan kaikkien mielestä paha poika ei ollutkaan lopulta niin paha teos.

Suuren kokonsa vuoksi katsomme Toijan Bad Bad Boyta aikuisena hahmona. Pissaavan pojan ilme on hämmentynyt ja ehkä jopa hieman nolostunut. Otsa on kymmenillä rypyillä ja punainen suu on mutristunut pieneksi nykeröksi. Paha poika katsoo suurilla tummilla silmillään hämillään merelle päin. On kuin poika olisi yllätetty pissaamassa mereen. Saattaa olla että pissaava poika olisi saanut vähän vähemmän kritiikkiä osakseen, jos se olisi näyttänyt enemmän taaperolta, eikä aikuiselta mieheltä. Vai mitä mieltä sinä olet. Mikä pahassa pojassa ärsyttää? Pissaavia patsaita voi kuitenkin nähdä monissa suihkulähteissä ympäri maailmaa, eivätkä ne herätä katsojissa sen kummempaa huomiota. Kuuluisin pissaava poika lienee Brysselin Manneken Pis. Joku saattaa myös ehkä miettiä, että miltä näyttäisi pissaava tyttöveistos. Sellainenkin on oikeasti olemassa ja myös se löytyy Brysselistä. Näitä veistoksia pääset katsomaan tästä. Loppujen lopuksi Tommi Toijan Bad Bad Boy taitaa kuitenkin olla mielenkiintoinen lisä syksyisen harmaaseen kaupunkikuvaan, kuin vain pahennusta aiheuttava ihmeellinen veistos.

Jos Tommi Toijan Bad Bad Boy herätti sinun mielenkiinnon, niin Tommin näyttely Mutatis Mutandis on esillä Amos Anderssonin taidemuseolla vielä 27.10. saakka. Näyttelyssä seikkailee lähes 150 isoa ja pientä ”ukkelia”, eli pissaavan pojan kaltaista keramiikkaveistosta. Myös Bad Bad Boy pissaa kauppatorin laidalla vielä 27.10. asti.

BELLAS ARTES

Tervetuloa seuraamaan Bellas Artes -blogiani!

Tämä blogi tulee koostumaan kaikesta taiteeseen, arkkitehtuuriin, matkusteluun ja arjen designiin liittyvistä iloisista ja ihanista asioista. Blogin idea syntyi siitä ajatuksesta, että taiteen ei tulisi olla niin vakava asia, tai että se kuuluisi vain tietyille ihmisille. Bellas Artesin tavoitteena on jakaa kokemuksia, tunteita ja ajatuksia. Tulen kirjoittamaan ”hyvän fiiliksen taidekokemuksista” eli kerron siitä kuinka taide näkyy ympärillämme arjen designina. Tulen tekemään taiteilijahaastatteluita tämän hetken kiinnostavimmista taiteilijoista ja myös kertomaan minkälaisia näyttelyitä milloinkin on esillä.

Taiteella on kyky antaa elämyksiä ja oivalluksia. Tässä blogissa lähden liikkeelle siitä, että jokainen voi nauttia taiteesta ja sen eri muodoista. Liian usein ajatellaan, että ei haluta mennä katsomaan vaikkapa taidenäyttelyä, koska ei tiedä siitä mitään. Tavoitteenani onkin, että yhä useampi huomaisi kuinka paljon taiteella on annettavaa. Se saattaa ihastuttaa tai vihastuttaa, mutta ennen kaikkea se nostaa pintaan tunteita, mitä mikään muu asia ei tee. Tämän blogin yhtenä haastavimpana tavoitteena onkin saada myös oma isäni lukemaan Bellas Artesia, sillä taannoin hän luuli Kultakauden taiteen olevan ”jotain kultakoruja”, vaikka oikeasti kyse oli Suomen kuvataiteen Kultakaudesta (1890-1910) mikä loi pohjan Suomalaiselle taiteelle.

 Kuva: Ella Tommila

Kuva: Ella Tommila

Kuva: Ella Tommila

Kuva: Eija Sparf

Ja kuten näkyy, taiteen parissa työskentely on mitä inspiroivinta ja siihen tutustuminen matkoilla ihaninta mitä kuvitella saattaa!

Tästä se lähtee! Tervetuloa mukaan taiteesta, kulttuurista ja hyvinvoinnista kertovaan maailmaan!

-Marjo

"Art is not what you see, but what you make others see.”  
-Edgar Degas

P.S. Bellas Artes on espanjaa ja tarkoittaa taidetta.