Bellas Artes: lokakuuta 2014

Tommi Toijan, 40-vuotiaan helsinkiläisen kuvanveistäjän, kahdeksan ja puolimetrinen vaaleanpunainen poikahahmo Bad Bad Boy ilmestyi kauppatorille elokuun puolivälissä. Kyseessä on alastonta pikkupoikaa esittävä betoniveistos, mikä liittyy Toijan näyttelyyn, joka avautui Amos Andersonin taidemuseossa Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä. Veistos seisoo Stora Enson pääkonttorin edessä hämmentynyt ilme kasvoillaan pissaten Itämereen.

Veistos on herättänyt katsojissa paljon hämmennystä ja ihmetystä. Kun itse kuljin kohti veistosta kuulin erään pariskunnan keskustelun. Nainen: ”Mikä ufo tuolla on?” Mies: ”En tiedä, se k...see!”. Toijan Bad Bad Boy todella näkyy ja kuuluu (lorisee) kauas. Veistos painaa seitsemän ja puoli tonnia ja sitä pystyttäessä tarvittiin muun muassa nostolavan apua. Paha poika on tavallaan uudenlainen suihkulähde, mikä pissaa Itämeren vettä takaisin altaaseen.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Bad Bad Boy on esillä. Aiemmin teos on pissannut jokeen Ruotsissa, lähellä Örebron linnaa osana Örebron Open Art-festivaalia kesällä 2013.

Kaupunkitilaan sijoitetut veistokset ja muut taideteokset aiheuttavat miltei aina voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Toijan veistosta kuvatessani huomasin kuinka monet turistit (ja paikalliset) jonottivat poseeraamaan pojan jalkoväliin. Suuren maailmanpyörän tavoin Toijan veistos houkutti paljon ihailijoita ympärilleen. Ihan kaikkien mielestä paha poika ei ollutkaan lopulta niin paha teos.

Suuren kokonsa vuoksi katsomme Toijan Bad Bad Boyta aikuisena hahmona. Pissaavan pojan ilme on hämmentynyt ja ehkä jopa hieman nolostunut. Otsa on kymmenillä rypyillä ja punainen suu on mutristunut pieneksi nykeröksi. Paha poika katsoo suurilla tummilla silmillään hämillään merelle päin. On kuin poika olisi yllätetty pissaamassa mereen. Saattaa olla että pissaava poika olisi saanut vähän vähemmän kritiikkiä osakseen, jos se olisi näyttänyt enemmän taaperolta, eikä aikuiselta mieheltä. Vai mitä mieltä sinä olet. Mikä pahassa pojassa ärsyttää? Pissaavia patsaita voi kuitenkin nähdä monissa suihkulähteissä ympäri maailmaa, eivätkä ne herätä katsojissa sen kummempaa huomiota. Kuuluisin pissaava poika lienee Brysselin Manneken Pis. Joku saattaa myös ehkä miettiä, että miltä näyttäisi pissaava tyttöveistos. Sellainenkin on oikeasti olemassa ja myös se löytyy Brysselistä. Näitä veistoksia pääset katsomaan tästä. Loppujen lopuksi Tommi Toijan Bad Bad Boy taitaa kuitenkin olla mielenkiintoinen lisä syksyisen harmaaseen kaupunkikuvaan, kuin vain pahennusta aiheuttava ihmeellinen veistos.

Jos Tommi Toijan Bad Bad Boy herätti sinun mielenkiinnon, niin Tommin näyttely Mutatis Mutandis on esillä Amos Anderssonin taidemuseolla vielä 27.10. saakka. Näyttelyssä seikkailee lähes 150 isoa ja pientä ”ukkelia”, eli pissaavan pojan kaltaista keramiikkaveistosta. Myös Bad Bad Boy pissaa kauppatorin laidalla vielä 27.10. asti.

Tervetuloa seuraamaan Bellas Artes -blogiani!

Tämä blogi tulee koostumaan kaikesta taiteeseen, arkkitehtuuriin, matkusteluun ja arjen designiin liittyvistä iloisista ja ihanista asioista. Blogin idea syntyi siitä ajatuksesta, että taiteen ei tulisi olla niin vakava asia, tai että se kuuluisi vain tietyille ihmisille. Bellas Artesin tavoitteena on jakaa kokemuksia, tunteita ja ajatuksia. Tulen kirjoittamaan ”hyvän fiiliksen taidekokemuksista” eli kerron siitä kuinka taide näkyy ympärillämme arjen designina. Tulen tekemään taiteilijahaastatteluita tämän hetken kiinnostavimmista taiteilijoista ja myös kertomaan minkälaisia näyttelyitä milloinkin on esillä.

Taiteella on kyky antaa elämyksiä ja oivalluksia. Tässä blogissa lähden liikkeelle siitä, että jokainen voi nauttia taiteesta ja sen eri muodoista. Liian usein ajatellaan, että ei haluta mennä katsomaan vaikkapa taidenäyttelyä, koska ei tiedä siitä mitään. Tavoitteenani onkin, että yhä useampi huomaisi kuinka paljon taiteella on annettavaa. Se saattaa ihastuttaa tai vihastuttaa, mutta ennen kaikkea se nostaa pintaan tunteita, mitä mikään muu asia ei tee. Tämän blogin yhtenä haastavimpana tavoitteena onkin saada myös oma isäni lukemaan Bellas Artesia, sillä taannoin hän luuli Kultakauden taiteen olevan ”jotain kultakoruja”, vaikka oikeasti kyse oli Suomen kuvataiteen Kultakaudesta (1890-1910) mikä loi pohjan Suomalaiselle taiteelle.